Napapiirin seikkailija

Raid Gallaecia – kisaraportti osa 2: silkkaa pyöräilyä ja trekkiä

Takana oli kaksi nopeasti kulunutta päivää, ja edessä toinen yö, ja kisa vasta alkaa. Aika oli mennyt kuin siivillä ja tahti tekemisessä pysynyt tasaisena. Alkukisasta olin syönyt kymmeniä Arctic Warriorsin hunajashotteja, pähkinöitä, urheilujuomaa, colaa, geelikarkkeja, pari proteiinipatukkaa ja proteiinijuoman joka huollossa. Sipsit eivät maistuneet, vaikka niitä huollossa olikin tarjolla. Kisaa oli takana 34 tuntia, emme olleet vielä nukkuneet, emmekä syöneet mitään tukevampaa. Edessä Monte Pindo, ja suunnistus vuorilla yönselässä.

Huollosta tuli nopea. Äidyimme kisaamaan neljännestä sijasta ja lähtemään vähän hutiloiden vuorien syliin. Keli lähtiessä oli hyvä. Vaihdoin kuivat vaatteet melonnan päälle, söin nopeasti banaanin ja join proteiinijuoman. Mukaan napattiin energiaa, hyvät otsavalot ja kofeiinia. Nukkumista emme ajatelleetkaan, Monte Pindon jälkeen olisi kolmen tunin pakollinen unitauko. Kiire vaihdossa kaivoi meille pari ansaa: karttoja lähti mukaan vain yhdet ja kuorivaatteita puuttui yhdet. Halu pitää sijoitus oli kova.

Kiirehdimme matkaan myös valon vuoksi. Lähdimme kiertämään rasteja vaikeimmasta päästä, ja tarkoitus oli ehtiä mahdollisimman paljon valoisassa. Ensimäinen rasti oli pirullisin: rastiympyrään pääsy vaati tetsausta piikikkäällä rinteellä.  Olin aivan varman, että reittimme ei ollut optimaalinen, mutta ei se loppujen lopuksi katastrofaalisen huonokaan ollut. Hitaita kyllä olimme. Tälle osuudelle pakollisena varusteena olivat kunnon jämyt suunnistussäärisuojat.

Raid Gallaecia

Monte Pindollakin oli riehunut metsäpalo: vuorenrinne oli täynnä hiiltyneitä rankoja. Aluskasvillisuus oli todella piikikästä ja vaikeakulkuista.

Pari ensimmäistä rastia meni valoisassa. Kolmatta rastia ennen tsekkitiimi tavoitti meidät. Pasmat menivät sekaisin, ja jäimme etsimään kolmatta rastipistettä aiva liian aikaisin polun varresta. Siinä samassa laskeutui pimeys ja tuskaisen tiheä sumu. tsekkien valot häipyivät nopeasti vuoren rinteelle ja me hajaannuimme säheltäen etsimään rastipistettä sumussa lähes käsikopelolla. Jossain vaiheessa piti oikein pillillä puhaltaa joukkuekavereita, kun ei valo, eikä huuto kantanut. Ehkä noin reilun tunnin haravoinnin jälkeen päätimme, että lähdemme yhdessä palaamaan polkua niin kauas, että olemme varmasti kartalla. Siitä sitten tarkalla kompassityöskentelyllä polkua mutka mutkalta reilusti yli kohdan, missä olimme pyörineet, aina rastille asti.

Tämän jälkeen vauhti hidastui radikaalisti, päästelin vihreää sappea tyhjästä mahasta pitkin kiviä. Jouduin painumaan vähän väliä vaakatasoon, ja välillä taas tetsasimme eteenpäin. Onneksi joukkuekaverin apteekki sisälsi sellaista troppia, joka vei pahoinvoinnin pois, heti kun sain sen pysymään sisällä. Pimeässä ja sumussa polku tuntui varsin huonokulkuiselta. Pohjat kuitenkin löi ”mill”, rasti joka tuntui olevan kulkukelvottomassa puron varressa aina vain alempana ja edempänä. Ja sieltähän piti myös rymytä ylös.

Yksi rasti teetti niin paljon ja palellutti porukkaa, että suunnistajat ilmoittivat sen jäävän nyt välistä, rastia ei vain sumussa löytynyt. Vastustin mielessäni vahvasti kaikkea väliin jättämistä, mutta tajusin oman hidasteluni olevan yksi syy kylmyyteen. Enkä pystynyt rastin löytymisen eteenkään tekemään juuri mitään. Tiesin myös monien joukkueiden menneen edellemme vuorella. Nukumattomuus näkyi kaikkien tekemisessä, mutta kaatosateessa ja sumussa, ei ollut pitkien unien aika.  Jatkoimme näin oikaistua reittiä vähitellen pois vuorelta. Aamun sarastaessa pystyin jo kulkemaan tasaista kävelyä, ja polku toi meidät tielle kylän läpi takaisin huoltoon. Rasteja jäi välistä kaksi. Joukkue oli epätietoinen: oliko sijoitus nyt tuomitttu onnettomaksi, kaikkien niiden tiimien taakse, jotka olivat kaikki Pindon rastit hakeneet. Sitä oli turha kysyä järjestäjän talkoolaisilta. Spanglishillä ei selvinnyt yksinkertaisemmatkaan asiat, saati tuloslistan rakentuminen.

 

Raid Gallaecia

Huollossa oli käsillä huoltokassi ja pyöräboksi. Joissakin vaihdoissa näimme vain pyöräboksin, mistä nopeasti tuli märkien vaatteiden loppusijoituspaikka. Tässä säädetään lähtöä Monte Pindon jälkeen siirtymäpyöräilylle. Pyörän kokoaminen alkoi jo vähän kyllästyttää.

Huollossa vaihdoin kuivaa päälle ja painuin itsekkään kylmästi nukkumaan. Koitin pistää proteiinijuomaa kitusiin, vaikka vatsa oli tavattoman kranttu kaikesta täytteestä. Kolmen tunnin unet tekivät poikaa. Muutkin joukkueen jäsenet olivat kömpineet nukkumaan vähitellen. Sinänsä huonoa organisointia, sillä muut välppäsivät tavaroitaan jo ennen unia. Minulla meni tovi välpätessä vielä unien jälkeen.

 

Välillä otettiin lungisti ja tunkattiin, tässä etsitään taas vaiihteeksi tuulimylly-rastia.

Välillä otettiin lungisti ja tunkattiin, tässä etsitään taas vaiihteeksi tuulimylly-rastia.

Huollosta jatkettiin pyörillä. Kyseessä oli siirtymäpyöräily ”lighthouse trekin” alkuun. Siellä oli vain pyöräboksit, mihin pyörät purettiin, ei siis varsinainen huolto. Vatsa sanoi selvästi, että sykettä ei kannattanut nostaa. Onneksi sain apuja ylämäissä ja homma kulki eteenpäin. Ennen huoltoa kävimme hampurilaisella, minäkin nyrsin sitä jonkin verran.

Trekin alussa oli joukkueella motivaation kannalta huonoin hetki. Emme tienneet, olimmeko jo retkeilyporukkaa, vain edes jollain tasolla kisassa mukana. Päätimme lyhentää trekkiä roimasti, osittain jo alusta lähtien. Jos Monte Pindo oli odotuksiin nähden pettymys, oli light house -trekki upea yllätys. Lähdimme matkaan iltapäivästä, eli kolmas päivä oli kääntymässä iltaan. Reitti kulki Atlantin rannikkoa, ja maisemat olivat upeat.

 

Raid Gallaecia

Alueella oli upeita hiekkarantoja ja jylhästi suoraan merestä kohoavia kallioita.

 

Meno ei ollut uskomattoman lennokasta, mutta nousi vähitellen trekin myötä.

Meno ei ollut uskomattoman lennokasta, mutta nousi vähitellen trekin myötä.

 

Nousuvesi oli vaikuttavan näköinen kallioita vasten.

Nousuvesi oli vaikuttavan näköinen kallioita vasten.

 

Raid Gallaecia

Gallaecian rannikko ja Atlantti ovat upeita auringon laskun valossa.

 

Rannikolla kulki puloku, jota vielä kulki. Polun ulkopuolella oli jälleen piikkipensasta toisen vieressä.

Rannikolla kulki polku, jota vielä kulki. Polun ulkopuolella oli piikkipensasta toisen vieressä.

Yöhän meidät jällleen tavoitti. Kolmas yö ei ollut niin paha, kuin edellinen oli. Lääke oli vienyt pahanolon pois, väsymystä meillä oli välillä ilmassa. Otimmekin yhdet 10 minuutin ja toiset vajavan puolen tunnin unet. Kävimme myös välillä baarissa istahtamassa. Reitille sattui myös tetsauspätkä.

Raid Gallaecia

Ylitimme pimeässä joen kaatunutta puunrunkoa pitkin, vaikka vieressä oli silta. Pieni tetsaus pitää mielen virkeänä, tylsän asfalttikävelyn rinnalla.

Trekki päättyi aamuyöstä majakalle ja sen lähellä olevaan huoltoon. Täälläkin nukuimme reilun tunnin, ennen pyörille säntäämistä. Edessä oli myös pohdinnan paikka, mitä rasteja haemme, ja mitä jätämme välistä, jotta ehdimme maaliin. Oiot piti tehdä tulevalla pyörä-suunnistus -yhdistelmällä, sillä lopussa oikomahdollisuuksia ei juuri ollut. Viimeinen pyöräily ja trekki pitivät olla pitkät ja suunnistuksellisesti vaativat. Lähdimme oikomaan reilusti, jätimme lähes koko ketunlenkin suunnistuksineen käymättä. Kävimme yhdessä huollossa nopeasti moikkaamassa, avaamatta huoltokassejakaan. Pyöräily tuntui kuitenkin sujuvan, ja joukkue oli reippaan oloinen.

 

Raid Gallaecia

Viimeisen pyöräilyn varrella kävimme linnassa poseeraamassa kuvaajille. Edellämme pyyhälsi juuri kisan kolmonen, Adventure Addicts.

Viimeinen pyöräily meni nopeasti. Suunnistus oli sujuvaa ja vauhti rentoa. Porskutimme reissun ihanneaikaan, nopeiten koko kisassa, ja saavuimme viimeisen trekin lähtöön päivän valossa. Kävimme syömässä ja otimme nopean vaihdon kuumassa viimeiselle etapille. Olimme asennoituneet, että trekillä menee koko neljäs yö. Lähdimme kuitenkin hyvää vauhtia, ja pidimme espanjalaisen tiimi takanamme. Juoksimme tasamaita ja alamäkiä, ja suunnistuskin sujui.

Raid Gallaecia

Nämä pikkukylien kiviset ”aitat” ihmetyttivät ja ihastuttivat. Niitä oli myös viimeisen trekin varrella.

Matka loppui yllättävän nopeasti, sillä Santiago de Compostela piirtyi taivaanraantaan jo puolen yön jälkeen. Jätimme viimeisestä suunnistuksesta käymättä pari rastia, ja lompsimme asfalttia maaliin katedraalin eteen. Kyllähän maaliintulo tuntui hyvältä, vaikka viimeiset kilometrit ristittiinkin ”Viron kilometreiksi”, niin pitkät ne olivat.

Kova reissu, mutta ei niin kova, kuin olisi voinut. Paljon jätimme väliin, ja maalissa olimmekin 12 tuntia etuajassa. Loppu oli mennyt niin paljon ennakoitua nopeammin. Olisimme ehtineet hakea paljon enemmän rasteja, mutta arviointi meni pieleen.

Kisa oli hyvä kokemus. Järjestäjä määritti meille sijoituksen short courselta, voidaan puhua koko kisan 7. sijasta. Kolme joukkuetta kiersi koko reitin, neljäs, eli tsekit, lähes kaikki muut paitsi järjestäjän vuoksi canyoneeringin. Jokaiselle väliinjätetylle rastille oli määritetty sakko. Lopputuloksilla laskettiin loppuaika ja saadut sakot yhteen. Joitakin rasteja siis selvästi kannatti jättää välistä. Toisaalta perinteinen sääntö, että pisimmälle koko reitillä edennyt, on aina rastin väliin jättäneiden edellä, ei ollut täällä voimassa.

Erityisesti yllätti, että kisa oli hyvin järjestetty. Kieliongelma on olemassa, mutta muuten järjestelyt toivivat todella moitteettomasti. Reitti ei ollut siten rankka, kuin esimerkiksi Apexissa, Alpeilla. Korkeuseroja ei ollut huimasti, mutta toki riittävästi.  Reitti oli nopea ja pitkä. Maisemat yllättivät hienoudellaan. Suunnistus oli paikoin vaativaakin, kartat olivat huonoja ja toivat omat ongelmansa.

Kisasta sai paljon oppia ja kokemusta pitkään kisaan. Jaksoimme hyvin 1., 2. ja 4. vuorokauden, kolmas vuorokausi oli ongelma. Taktiikka olisi ollut tässä kisassa isossa roolissa, jos vain olisi tiennyt pelisäännöt ennakkoon. Huonon oloon löytyi hyvä lääke, sillä saa pahanolon estettyä tulevaisuudessakin. Joukkueen vauhti oli hyvää. Kehitettävää on huolloissa, niistä osassa oli turhaa tupeksimista. Olimme myös kovasti asennoituneet menemään koko reitin läpi, henkinen kantti meni sekaisin, kun järjestäjä pisti meidät short cutille jo toisen vuorokauden aikana. Lisäksi olisimme tarvinnet kovempaa kisapäätä ja kokemusta, jotta neljännellä sijalla olisimme tehneet viisaampia valintoja oman kisan suhteen. Unet ennen Monte Pindoa olisivat voineet olla hyvä ratkaisu. Jälkikäteen on helppo pohtia. Jotain kuitenkin saavutettiin, kun maaliin  päästiin. Neljäs sija olisi ollut otettavissa, siihen vauhti olisi riittänyt.

Järjestäjän gps-seuranta löytyy täältä.

Kisaraporttin kuvat nopsajalkaisen joukkuekaveri Heitin.

Mainokset
This entry was published on Touko 23, 2015 at 5:17 pm. It’s filed under Kilpailut and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: