Napapiirin seikkailija

Lepäillen ja palautellen – ylimenokausi päällä

Eilen kulki juoksu suorastaan uskomattoman hyvin. Jalka oli kevyt ja meno sujuvaa lenkin alusta asti. Puolitoista vuotta vaivanneet säären kivut eivät tuntuneet ja takareisikin oli suorastaan kesy. Ja tämä kaikki levolla, jota on takana pari viikkoa. Myös fysioterapialla on vaikutusta asiaan.

MelontaKemijoki01

Lämpimien ilmojen myötä melonta on ollut todella nautittavaa Kemijoellakin.

Kiuruveden kisan jälkeen ei löytynyt kalenteriin sopivaa polkujuoksukisaa, enkä enää ajatellut aloittaa maastopyöräilykisailuakaan tälle vuodelle. Viikonlopuiksi sattui muita menoja ja töissäkin pitelee kiirettä. Tässä oli siis sopiva väli lepäillä ja palautella, sekä parannella vaivoja. Selkeästi jo parin viikon rytmin muutos on auttanut asiaa, mutta herättänyt kysymyksen: olisiko kesälläkin askel ollut näin lentävä vain lepäämällä?

Illat hämärtyvät jo, otsalamppu on kaivettu esiin.

Illat hämärtyvät jo, otsalamppu on kaivettu esiin.

Lepokauden ajatus on ollut, että teen kerran viikkoon muutamaa tärkeintä juttua:
– juoksua, jotta jaloissa säilyy iskutuskokemus,
– voimatreeniä, jotta olen valmis aloittamaan kunnon voimatreenit heti lokakuussa,
– pyöräilyä, koska se on hauskaa, sekä
– melontaa, koska sen aika on pian ohi.
On aivan sama kuinka pitkiä lenkkejä käyn, näillä säilyy yhteys tekemiseen, mutta kokonaisuus jää kovasti levon puolelle.

Ruska alkaa olla jo Rovaniemellä ohi. Viime vuonna maa oli valkeana jo tämän kuun 24. päivä. Eli vajavan viikon päästä. Lämmin syyskuu on ollut hyvä meloa, mutta kyllä kelienkin kylmetessä täytyy vielä melontalenkille ehtiä. Melonta aikaa on noin kuukausi, sitten hiihtokelit puskevat päälle. Ensilumen latu avattanee viimeistään lokakuun viimeisenä viikonloppuna, kelien salliessa jo aiemmin. Eli suoraan kajakista suksille!

Melontakemijoki02

Lepokauden jälkeen on vuorossa laatukausi, missä panostetaan voimaan. Silloin teen com backin salille ja crossfittiin. Lisäksi lokakuun suunnitelmissa on muutaman päivän vaellus reissu huiputuksineen ja jo mainostettu Mammuttimarssi tai vastaava syysmittelö. Marraskuun puolivälistä sitten aloitetaankin kunnon kilometrien ja tuntien keräys, työteliäs peruskuntokausi. Toivotaan, että hiihtokelit ovat jo sitten Rovaniemellä hyvät. Tokihan perinteinen hiihtokauden avausreissu pitää myös tehdä.

 

 

 

 

Mainokset
This entry was published on syyskuu 20, 2015 at 8:15 pm. It’s filed under Harjoittelu and tagged , , , , , , , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: