Cooperin testi – oppia ja maitohappoa

Töissä perjantaina iski ajatus päähän, että tänään on hyvä päivä juosta Cooperin testi. Olen juossutn sen vain kerran elämässäni, seiskaluokan liikuntatunnilla. Silloin tulokseni oli 2650m. Töistä lähtiessä laskin kuumeisesti, mikä on tavoitteeni, millaista kilometrivauhtia se vaatii ja paljonko menee kierrokselle aikaa. Tein ajatuksesta perääntymisen mahdottomaksi, ja hyppäsin kotiin saavuttuani suoraan lenkkareihin ja suuntasin kentälle.

Kylläpä näyttää matka pitkältä.

Otin vanhasta muistista varttitunnin lämmittelyn kentällä. Minulla oli rajallisesti aikaa, joten vähän lyhyeksi jäi lämpöjen otto. Kokeilin tavoitevauhtia 200 metrin matkan, ja ajattelin sen olevan ihan sopiva vauhti. Otin vielä pari lyhyttä ja napakkaa vetoa, ja se sai riittää nyt valmistautumiseen. Tässä vaiheessa idean saamisesta oli kulunut puolitoista tuntia.

Kentällä oli treenaamassa yleisurheilukoululaisia, jotka harjoittelivat kiihdytyksiä etusuoralla. Ajattelin kuitenkin mahtuvani joukkoon, vaikken siihen sopinutkaan. Jo lämmittely tuntui jännittävältä, sillä se on aina liittynyt nimenomaan henkilökohtaisiin kisoihin. Yleisurheilukentältä lämmittelystä on paljon muistoja nuoruusajoilta. Jännitin 800 metrin juoksua yleensä niin paljon, että oksetti. Tämä kulminoitui nimenomaan lämmittelyn aikana.

JÄNNITTÄÄ!

Päätin, että ennätysyritys starttaa viideltä. Hakeuduin takasuoran alkuun, kauemmaksi yleisurheiluryhmästä. Riisuin suurieleisesti tuulihousut ja takin. Tässä vaiheessa tuntui jo siltä, kuin olisin ollut vähintäänkin piirikunnallisissa mukana, ja melkein jäin odottamaan kuulutuksia tyttöjen 800 metrin juoksun lähtöviivalle. Kellon paukatessa viisi, otin lentävän lähdön ja löin sykemittarin käyntiin. Olin 100 metrin päässä jo valitettavasti yli tavoitevauhdistani. Pientä rauhoittelua, ja kaarsin etusuoralle vastatuuleen.

Askel on ollut nyt ihanan kepeä, kun takana on lepoa ja fysioterapiaa. Olo tuntui lähes mailerilta, vaikka tuskin se siltä näytti. Mutta fiilishän on tärkein! Parin kierroksen jälkeen tajusin, että tavoitevauhti on liian kova. Se olisi pitänyt jo arvata kesäisen ratatreenin perusteella, että kaikki 13-vuotiaana juoksemat aikani ovat vaikeita saavuttaa. Laskin tavoitetta 20 sekunnilla. Yritin hengitellä rauhallisemmin. Juoksun keskivaihe pysyikin sitten vauhdissa. Sen hetkinen vauhti johti mielestäni niin huonoon tulokseen, että meinasin jo masentua. Keuhkoissa alkoi pakottamaan, mutta jalat tuntuivat kyllä vallan hyviltä koko ajan.

Kun jäljellä oli kolme minuuttia, päätin lisätä vauhtia. Pystyin yllättäen kiristämään takaisin lähes tavoitevauhtiin. Siinä vaiheessa tajusin, että kohtuullinen tuloskin on vielä mahdollinen, kunhan vain jaksan kiristää vauhtia loppuun asti. Ehdoton raja oli, että teen oman ennätykseni, vaikken tavoitteeseeni pääsisikään. Aika loppui yllättävän nopeasti. Jäi tuntuma, että olisin pystynyt jatkamaan vielä esimerkiksi 100 metriä. Taisi siis viimeinen kiristys jäädä tekemättä. Kokemattomuus oli tässä pahin vihollinen, sen verran kylmiltään tuli tämä vetäistyä. Oma ennätys kuitenkin tuli, se on tärkeintä.

En omista maantiejuoksukenkiä, saatikka radalle sopivia kilpureita tai piikkareita. Testiin jalkineiksi saivat siis kelvata La Spotivan C-lite polkulenkkarit.

Cooperin testiä mystifioidaan aivan turhaan. Tuntuu kuin ensin pitäisi treenata, että voi sen juosta.  Tosiasiassa sen voi juosta niin usein kun vain viitsii ja paikat kestää. Hesarikin toitottaa, että kaikkien pitäisi se juosta, ja on siinä oikeassa. Cooperin testi on hyvä treeni, ja varmasti myös hyvä seurannan väline. Omaa tulostaan voi verrata vaikka tähän taulukkoon. Vaikka omat tavoitteet ovat vallan toiset, kuin menestyminen cooperissa, olen varma, että tuloksen parantuminen siinä viestii tason nostosta juoksussa ylipäänsä. Etenkin kun omat heikkoudet liittyvät erityisesti nopeaan juoksuun. Seuraavaksi juoksen talvella hallissa ainakin kerran, ja todellinen tason nosto sitten toukokuussa radalla. Tavoitteena silloin on tänäänkin tavoitteena ollut 2800m.

Kentältä pois kävellessä maistui veri suussa ja mieli vaati revanssia.