Napapiirin seikkailija

Kylmän kelin pikkulämpimät

Pakkasella pitää olla omat konstit, että lenkkeily on mukavaa. Kaikki ovat kuulleet kerrospukeutumisesta ja naistenlehdet ovat kyllä ohjeistaneet, miten pitää pukeutua. Lehdetkään eivät kerro kaikkea, mutta onneksi Rovaniemellä ehtii talvessa kokeilla monet pakkaskonstit, kun ei yhdessä viikossa tarvi kaikkea kerralla läväyttää. Ja ehtihän tuota kokemusta kaarttua 80-luvun Pellostakin, missä pakkasraja sarjahiihdoissa oli häilyvä käsite. Nyt esitellään arktiset vakiovarusteet: T-tossut (anteeksi 80-luvun tuotemerkin käyttö) ja hihat.

20151213_110016(1)

Näin kylmällä on melko töpsyttelyä lenkkeillä, mutta kannattaahan se silti.

Jalat, pää ja kädet, siinäpä ne kriittisimmät, eritysesti pyöräilyssä ja hihdossa. Ruotsiin talviseikkailukisaan lähtiessä kokeilin erilaisia varusteita kolmenkympin pyöräilykeleissä. Silloin myös ompelin itselle astetta järeämmät T-tossut, tuulenpitävää kangasta päälle ja fleeceä sisään. Ehdottomat kapistuksen talviajokenkien päällä pyöräillessä, mutta kuinka mahtavat myös juoksukenkien päällä!

Fledcevuori lämmittää, mutta ulkopinta on liukas, jotta lumi ei tartu.

Fleecevuori lämmittää, mutta ulkopinta on liukas, jotta lumi ei tartu.

Tarralla kiinnitettävät, selvästi yli nilkan ulottuvat lämmikkeet estävät tehokkaasti lumen pääsyn nilkkaan. Niiden materiaali on liukasta, jotta lumi ei tartu eikä kastele. Tuulenpitävyyttä on, mutta vedenpitävyyttä ei tarvitse, näillä keleillä ei vesi lennä. Nämä yksilöt eivät sovi hiihtokenkien päälle, kärjen vuoksi. Pyöräilyyn tehdyt, mutta ehdottomat myös juostessa.

Käsissä on tietysti tärkeä olla hyvät kintaat, käytän itse pyöräillessä pakkasella pitkiä kuorikintaita ja niiden alla lovikoita (saippualla huovutetut nk. lapin lapaset). Lämpö riittää.

HihastimetJuostessa kädet pysyvät kyllä lämpinä, mutta ranne, missä sykemittari on, on aina kylmä. Käsien läpöä lisäämään käytän villasta kudottuja hihoja, joko alle tai yli kyynärpään ulottuvia. Nämä taisivat olla muotiakin joskun vuosituhannen vaihteessa. Irtohihat ovat toki pyöräilyssä tuttu varuste, mutta siis villaneuleena ja lyhyempänäkin hyvät pakkasella takin alla. Jos innostuu, niin nämä voi neuloa myös kynsikkäinä.

Kaikenlaisia kommandovirityksiä on tullut kokeiltua, ja niihin vihastuttua. En kestä enkä tarvitse mitään suun eteen. Jokin reutale siinä naaman edessä, saa aikaan lähinnä pakokauhunomaisen tunteen. Eli tälläinen alla oleva kommandoviritys löytyy käyttämättömänä. Sen kerran kun käytin, niin avasin 10 minuutin jälkeen etuosan auki. Kypärälakki tai buffi on hyvä ja todella kätevä kombinaatio. Toivottavasti buffit eivät poistu ikinä markkinoilta.

Kommando

Huh, ei tätä!

Valmis Selfish

Näin on paljon kivempi, vaikka ilme ei sitä annakaan olettaa.

Lenkkikaveri ei kasvosuojia tarvitse.

Lenkkikaveri ei kasvosuojia tarvitse.

Mainokset
This entry was published on tammikuu 8, 2016 at 10:34 pm. It’s filed under Varuste- ja ravintovinkit and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: