Napapiirin seikkailija

Vuoden 2016 suunnitelmat – seikkailua ja treenikisoja

Olen aina vähän hidas päättämään, mihin kisoihin osallistun. En taida ikinä ehtiä suosituimpiin polkujuoksukisoihin ilmoittautumaan, en vain innnostu päättämään tulevaisuuttani lähes vuoden päähän. Mutta jotain ssentään tiedän, ja osaan lyödä lukkoon. Erityisesti ulkomaankisat, jotka priorisoin ilman muuta tärkeimmiksi, tulee sovittua lähestulkoon ajoissa.

Ensi kesänä päätähtäin on seikkailu-urheilun EM-kisoissa. Käytännössä kyseessä on Euro AR -sarjan osakilpailu Raidaran Espanjan Kataloniassa. Kisa käydään heinäkuun puolen välin jälkeen, ja tiedossa on samoilua Pyreneiden rinteillä.

Pyreneille on mahtavaa palata. Vuorilla meno on seikkkailu-urheilun suola.

Pyreneille on mahtavaa palata. Vuorilla meno on seikkailu-urheilun suola. Kuva ARWS-kisasta vuodelta 2013, missä edettiin Espanjan ja Ranskan välistä huippuharjannetta.

Kisat tätä ennen olen valinnut tukemaan Espanjan reissua. Syksy sitten onkin vielä vähän auki, toivottavasti siihen ilmaantuu vielä jotain, ettei käy niin kuin viime vuonna, että viimeinen kisa on jo elokuussa.

Omat kisasuunnitelmat ovat siis seuraavat:

19.3. Napapiirin hiihto, 100km (treenikisa, jos tuntuu sopivan hyvin kalenteriin silloin)
9.4. Saami Ski race (treenikisa, jos tuntuu sopivan hyvin kalenteriin silloin)

7.5. Spring Adventure, multisport,  Pääkaupunkiseutu
21.5. Vierumäki seikkailu tai joku muu vastaava multisportkisa
11.6. Ursak, 24h-kisa, Joensuu
2.7. Kärkkäinen Challenge, multisport, Ii
18.-24.7. Raidaran, 3-4 vrk, Espanja
Elokuu: Pyhä tunturimaraton tai Saariselkä MTB, miten palautuminen eteneekin
11.-12.9. Lost in Kajaani n. 1/2 vrk:tta, (mahdollisesti)

Kalenteri muotoutuu kuitenkin aina sen hetkisenkin tilanteen ja joukkuekavereiden mukaan.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset
This entry was published on helmikuu 14, 2016 at 8:12 pm. It’s filed under Kilpailut and tagged , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: