Napapiirin seikkailija

Mäkitreeni Ruotsissa – erilaista randoa

En alunperin laskenut treeneiksi lukuisia vaellusreissujani Suomen, Ruotsin ja Norjan tuntureilla. Viidentoista vuoden ajan muutaman kerran vuodessa olen käynyt ihastelemassa tuntureita yläperspektiivistä lumilaudan kanssa. Valloitettuna on Låktakkjokka, Vassijaure, Holmbuktinden, Daltinden, Ahka, Nieras, Pältsa, Paras, ja useat muut mahtavat massiivit. Tapa juontanee lapsuudesta, jolloin vietin joulut, uudetvuodet ja pääsiäiset sukulaisissa Kilpisjärvellä. Silloin Jehkats oli normaali pulkkamäki, ja eväsretki suuntautui Lossun kämpälle. Parin vuoden takaisesta Kilpisjärven reissusta voit lukea täältä.

Nyt reissut ovat harventuvaa luksusta. Kerran talvessa kuitenkin auton nokka syöksyy kohti pohjoiskalottia. Tänä vuonna oli pitkästä aikaa Kiirunan suunnan vuoro ja suuntana Abisko. Uutena tuttavuutena Toptur-kirjan laskupaikaksi kuvailtu Giron, reilut 1550 metriä korkea tunturi.

Giron, kunnan nimitunturi, on komea ja selväpiirteinen.

Giron, kunnan nimitunturi, on komea ja selväpiirteinen.

Matkalle käytiin tavallisin kengin, sillä Kungsleden oli kovaksi tamppautunut monista kulkijoista. Alueella oli myös vähän lunta. Vedän ahkiota repulla, se on tukeva erityisesti ylämäissä, missä voimaa saa jaettua hartioillekin. Ahkiossa kulkee verrattain kevyesti ruuat, vaatteet, keittimet, makuupussi, teltta, alustat ja lumilauta. Lumikengät pistetään jalkaan alustan pehmetessä tai viimeistään ylämäen alkaessa.

Kartalla

Välillä katsotaan karttaa, tärkein reitinvalinta tapahtuu kuitenkin maaston mukaan: mistä on kuljettu, missä on paljon lunta, tai muuten haastavaa maastoa, ja mistä pääsee helpoiten kohteeseen.

Koivikossa jätimme Kungsledenin, joka jatkoi matkaansa Abiskojärvelle. Meidän suuntamme oli kansallispuiston rajaa pitkin suoraan Gironin juureen, sillä tarkoitus oli viedä teltta mahdollisimman ylös. Viimeinen pari kilometriä olikin reipasta nousua.

DSC_0641

Lounastauolla keiteltiin nopeasti vettä. Pääosin vesi on mukana termareissa, mistä helposti saa pussikeittoa, kaakaota tai vaikka marjasoppaa.

Tässä kohtaa lumen puuttuminen oli vain etu.

Tässä kohtaa pehmeän lumen puuttuminen oli vain etu.

Teltalle löytyi suhteellisen suojaisa paikka joen notkelmasta. Vettäkin saimme viimein ihan virtaavana, vaikka suurin osa sulatettiinkin lumesta. Suurin asia pidemmmällä talvivaelluksella onkin juoman määrä ja juominen, lumesta sulattaminen on hidasta, minkä vuoksi helposti tulee juotua aivan liian vähän.

Teltta pystytettiin noin 800 metrin korkeuteen. Seuraava päivä valkeni edelleen kirkkaana, ja lähdimme kapuamaan Gironin huipulle. Reitti oli helppoa kavuttavaa, eikä teltalta enää ollut mahdoton matka.

Matkalla ylös aurinko helli. Alas ei tullut mitään pehmeitä linjoa, vaan pääosin rinne oli paljaalla kivellä.

Matkalla ylös aurinko helli. Alas ei tullut mitään pehmeitä linjoja, vaan pääosin rinne oli paljaalla kivellä.

Huipulta oli useampia laskulinjoja, pidimme auki myös mahdollisuutta laskea vastakkaiseen suuntaan, kuin mistä nousimme. Jo ylös mennessä kuitenkin huomasimme lumen olevan todella vähissä, ja erityisen kovaa. Edes alempaa notkelmista ei löytynyt pehmeää linjaa. Mitään nautinnollista laskua ei siis ollut luvassa.

Huipulla pitää aina paistatella hetki. Nyt olisi voinut paistatella vähän nopeampaa.

Huipulla pitää aina paistatella hetki. Nyt olisi voinut paistatella vähän nopeampaa.

Gironin huippu on kaksiosainen, käpsyttelimme molemmissa. Maisemat aukesivat upeina joka suuntaan. Vieressä paistatteli kilpaa auringon kanssa myös Tjåmuhas, missä näkyi olevan myös hyviä laskulinjoja, ja ehkä pehmeämpää lunta. Juuri kun aloimme vaihtamaan lumikenkiä lautoihin, meni taivas umpeen ja maailma sinkkiin. Kaikki laskijat, tietävät, kuinka onnetonta ja turhaa sellaisessa maidossa on laskea.

Päätimme siis laskea lyhintä reittiä alas. Lumi oli kauttaaltaan kovaa ja tuulen muovaamaa aaltoa. Laskeminen oli ikävää, ja reittiä piti pinnistellä silmin, sekä lähes käsin kopeloiden. Alhaalla pienen tepastelun jälkeen pääsimme vielä laskemaan pariin otteeseen pikkumäet, viimein 20 metriä ennen telttaa lumi oli kelvollista, ja kokovartalokipsin sai höllätä.

Kansi_Taivastelija

Laskupäivän jälkeen teltalla ei ole juuri muuta tekemistä, kuin ihailla maisemia. Tässää maisema Abiskoon, joka on alle 10 kilometrin päässä.

Toinen päivä tunturissa ei sitten valjennutkaan kunnolla. Pilvet kelluivat välillä kosketusetäisyydellä, kunnes alkoi lumisade. Millekään huipulle oli turha mennä, etenkin kun lumitilanne oli jo tiedossa. Päätimme yrittää löytää alempaa jotain laskettavaa pikkumäkeä, ja päädyimme jyrkän kurun rinteeseen hikoilemaan. Onneksi jälleen pääsimme hetkeksi ihailemaan Abiskojärvelle aukeavia maisemia.

Poseeraus

Kova lumi, huonontunut keli, ja samaa lupailevat sääennusteet pistivät meidät lyhentämään reissua päivällä. Näin teltalla kokosimme varusteet ja starttasimme takaisin kohti Abiskoa.

Reissun loppupuolen kohokohtiin kuuluu ahkiolasku lumilaudalla. Usein tässä käytetään myös sauvoja apuna. Kyseessä on lumikenkiin verrattuna nopea, ja jännittävä tapa tulla pois tunturista. Tälläkin kertaa kurvailimme ahkiot heiluen pitkin joenpohjaa, varvikkoa ja kivikkojen välistä. Hämärtyvässä illassa jätimme haikeana tunturiylängön taakse, ja suuntasimme viimein autonnokan kohti etelää. Luminen maisema alkoi Kiirunasta; Masuunissa ja Pajalassa lunta oli jälleen valtavasti.

Ahkiolasku lumilaudalla sauvojen avustuksella.

Ahkiolasku lumilaudalla sauvojen avustuksella.

Hiihtoalpinismi on kovasti rantautumassa kilpalajina Suomeen. Olisi mukavaa kisata lajissa, mutta oma väline on väärä. Aloitin laskemaan suksilla jo alle neljävuotiaana, mutta teini iässä vaihdoin lautaan. Muutamat paluut, ja kokeilut suksiin todentavat vain joka kerta uudelleen sen tosiasian, että lauta on minun laskuväline. Sillä surffailusta nautin. Mutta lautailulla ja lumikengillä ei ole asiaa suksikisoihin. Lumikengät häviävät armotta nopeudessa, vaikka jyrkissä mäissä ja kovalla alustalla ovatkin hyvät menopelit. Splitboard toisi menemiseen uuden ulottuvuuden. Ehkäpä sellainenkin tulee vielä hankittua joku päivä reissuja helpottamaan.

Varusteet

Huiputusreissulle mukaan lähtee eväiden ja fleecen lisäksi laskuvälineet, lumikengät, sondi, piippari ja lapio. Sauvat toki myös aina, välillä hakku on tarpeen. Ja aina myös kompassi sekä kartta repussa.

Huiputusvarusteista arvostan joka kerta kahta asiaa: hyviä ja helposti puettaavia käsineitä, sekä hyvää, jämäkkää kuoritakkia. Ylhäällä saa toimintakyvyn laskemaan alle minuutissa, jos kädet pääsevät kylmettymään, huipulla tuuli voi olla todella kylmää.

Heimaailma

Reissussa tuli noin 10 tuntia trekkausta ahkiota vetäen tai lumilauta reppua kantaen. Lisäbonuksena nousumetrejä ja seikkailunomaista tekemistä myös syömisen ja telttailun suhteen.

Kuvat, jotain yksittäistä lukunnottamatta, Jarno Vehmas.

Mainokset
This entry was published on maaliskuu 10, 2016 at 7:28 pm. It’s filed under Vaeltaminen and tagged , , , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: