Napapiirin seikkailija

Ladulla taas!

Talventulo on ollut vähän jäljessä, sillä pakkasta ei ole kunnolla ollut. Yleensä tähän aikaan on jo joko luisteltu pitkin järviä tai hiihdetty jopa luonnonlumella. Nyt siis kuitenkin viime keväältä säilötyllä lumella.

Hiihtostadionilta latu jatkuu itään, kohti golfkenttää.

Hiihtostadionilta latu jatkuu itään, kohti golfkenttää.

Ladulla pystyy tällä hetkellä hiihtämään yli yhdeksän kilometrin lenkin. Latua on Ounasvaaran hiihtostadionilta molempiin suuntiin. Golfkentälle päin latua nousee ensimmäisen nousun, ja nyt myös tasaisempana noin kilometrin verran yhdyslatua pitkin. Stadionilta latu nousee Santasportille asti, välillä on kierrettävänä myös niin kutsuttu Mustin lenkki. Ladulla on riittävästi korkeuseroja myös kilpahiihtäjälle, mutta myös tasaisempaa kierrosta pystyy hiihtämään, jättämällä Mustin lenkin ja toisessa päässä olevan nousun pois.

Latu oli hyvässä kunnossa, kova ja liukas. Hiekkaa ei lumenajon seurauksena ollut päätynty ladulle, mutta kohdittain yliulkijoiden kengissä hiekkaa ladulle kulkeutuu pikkupoluksi.

Latu oli hyvässä kunnossa, kova ja liukas. Hiekkaa ei lumenajon seurauksena ollut päätynyt ladulle, mutta kohdittain ylikulkijoiden kengissä hiekkaa ladulle kulkeutuu pikkupoluksi.

Rovaniemeläisen näkökulmasta ladulla on ilahduttavasti porukkaa. Lyhyisiin etelän latuihin tottuneella, menoa ei voi vielä ruuhkaksi sanoa. Kilpahiihtäjät ovat usein ladulla aamulla ja iltapäivällä, tavallainen työssäkäyvä siinä iltapimeän slotissa. Hyvin mahtuu.

Latu on liukas ja todella kovapohjainen. ”Merisuola” ilmiötä ei ainakaan toistaiseksi ladulla ole. Paikoin latu on vielä aaltoileva, mutta tasaantunee kunnostusten myötä. Hiihtämistä se ei haittaa. Leveys riittää, ohittamaan pääsee jos tarve on.

Tänään päivää piristi ihanat uudet tähtitrikoot Malojalta. Nautin niin kovin hyvistä teknisistä kamppeista!

Tänään päivää piristi ihanat uudet tähtitrikoot Malojalta. Nautin niin kovin hyvistä teknisistä kamppeista!

Aloitin kauden tuttuun tapaan vapaalla tyylillä. Pääsyys tähän oli takareisiongelmat, mitkä viime talvena ottivat enemmän itseensä perinteisestä. Vapaan hiihtotapa ei provosoinut takareittä, mikä oli kyllä helpotus. Olo kun on kaiken lepäilyn jäljiltä jo todella malttamaton tosi tekemiseen.

Ostin viime talvena karvapohjasukset, skinit, ajatuksena, että ne voisivat sopia myös tähän alkukauden ensilumenladdulle. Aiempia juttuja suksista voi lukea täältä ja täältä. Säilölumesta ajettu latu kun vaatisi voideltaviin suksiin liisterit. Näitä en sii vielä kokeillut, mutta ensi kerralla kokeilen, ja raportoin asiasta kiinnostuneille. Vapaan suksissa luisto oli hyvä, vaikka suojaparafiinit sitten jäivät jälleen levittämättä kesänajanksi. Häpeäkseni on todettava, että käytännön ongelmien vuoksi, starttasin uuteen kauteen pikkuisen freesatuilla viime kevään pohjilla. Tähän heti paranusta ensi lenkkiin mennessä.

Latu on siis auki, kunnossa, pitkä ja todella houkutteleva. Rovaniemellä taitaa olla tällä hetkellä pisin latu lähitienoolla. Tunnelmaa ei tänään latistanut edes harmaa sää, tai sula metsä. Suosittelen.

 

Mainokset
This entry was published on lokakuu 30, 2016 at 5:25 pm. It’s filed under Harjoittelu and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: