Napapiirin seikkailija

Lyngen ja pääsiäinen – mahtava yhdistelmä

Perinteisen talvivaelluksen kohteeksi valikoitui vaihtelun vuoksi Lyngen. Kun kelitkin lupailivat hyvää, ja instagram oli täynnä pilvettömiä Lyngen-hehkutuksia, ajelimme pitkänä perjantaina Suomen Lapin läpi Norjaan. Meno matka on aina ihana, maisemien puolesta mennään koko ajan hienompaa kohti, on mitä odottaa.

Lyngenin reissulla on haastavaa auton jättäminen parkkiin. Läheskään jokaisen mukavan vuoren lähelle ei ole tehty parkkipaikkaa. Olemme käyneet aiemmin Lynseidetin puolella Daltindenillä ja tuskailleet auton kanssa. Lakselvin puolella Holmbuktindenillä on onnistuttu auton kanssa jo vähän paremmin. Nyt halusimme jotain uutta, ja edes hiukan kauempaa tiestä, jotta pääsiäisen trafiikki ei pilaisi erakkojen retkeilytunnelmaa. Kohteeksi valikoitui vanhan lehtijutun ja kartan perusteella Piggtinden, Middagstindenin vieressä, Lakselvbuktin puolella niemeä.

Alue on kartassa varsin simppelin näköistä, vuoria vierivieressä. 1:50000 kartalta ei voi suoraan katsoa, missä on hyviä laskupaikkoja, niin epätarkka käyrien suhteen kartta on.

Auton saimme parkkeerattua vaellusreitin alkupäässä olevalle levikkeelle muiden suomalaisten autojen joukkoon. Kello oli jo alkuilta, joten osa porukoista tuli juuri tunturista pois. Me pakkasimme teltat, ruuat ja laskuvasrusteet ahkioihin, ja taivalsimme luminkengillä upeassa ilta-auringossa noin kolmen kilometrin päähän joen uoman suojaan. Sinne pystytimme leirin.

Menomatkalla vasemmalle jäi jyhkeän oloinen Middagstinden, hienonnäköinen ja helposti saavutettava laskupaikka.

Telttapaikallamme ei ollut vettä, mutta ensimmäinen ilta meni helposti autolta tuotua vettä lämmitellessä. Illan ohjelmaan kuului pienten puhdetöiden ohella valtava maisemien ihailu. Piggtinden hohti valkeaksi huurrettuna illan pinkin ja oranssi sävyjä.

Telttapaikan valinta on yksi ohjelmanumero. Meillä on ollut tapana arvostaa maisemanäkymää, mutta juokseva vesi on plussaa.

Lankalauantain aamuna lämmittelimme vettä puuroa, kaakaota ja termaria varten. Päivän kohde oli Piggtinden, ja pehmoisen lumen toivossa sen itäpäädyssä oleva painauma. Matkaa sinne tuli noin kolme kilometriä, mukavasti nousevaa ylämäkeä, mutta helppokulkuista pohjaa. Matkalla näimme kaksikon puolessa välissä Piggtindenin laitaa pyrkimässä ylös. Matkanteko oli hitaan näköistä, ilmeisesti he puskivat jyrkällä jalkaisin kohti kurun väliä, noin puolessa välissä vuorta.

Perusvarustusta: kuoritakki -satoi tai paistoi, piippari ja lumikengät.

Oman kurumme lähestyessä teimme perinteisen virheen ja lähdimme pyrkimään ylöspäin kohti kurun reunaa ennen kurun kohdalle saapumista. Aurinko paistoi aivan täydeltä terältä, ja lämmitti valtavasti kuorivaatteissa puskevia laskijoita. Kavuttuamme hyvän tovin, juuri ennen kuin uskoimme pääsevämme näkemän kuruun ja puikkasemaan sen syliin, tajusimme olevamme lumilipan reunamilla. Lipassa näytti olevan kohta, mistä olisi voinut päästä ilman pudotusta kuruun, mutta sitä ei nähnyt varmasti. Lumikengillä emme päässeet enää ylöspäin, sillä lumilipan reuna oli niin pehmeää lunta, että lumikenkä vain valui taaksepäin.

Selässä keikkuva paketti pitää olla kompakti, mutta mukana on aina juomaa, laskulasit, lämmin paita ja lapaset kuorikintaisiin, kartta, kompassi ja puhelin, ja tietysti kypärä. Oma lautani on parhaat päivänsä nähnyt, mutta niin monia offeja tarjonnut Luna. Haaveissa olisi kokeilla splitboardia, mikä voisi sopia meidän vaellustyyliin hyvin.

Lumikengissä on valtava pito kovalla lumella, mutta tietynlaisella pehmeällä ne muuttuva luistimiksi. Ilman lumikenkiä, lautakengillä, pito on todella huono. Yritimme pakittaa ja kiertää edessämme olevan patin, jotta voisimme jaktaa nousua kurun reunaa pitkin. Meillä kuitenkin oli aavistus, että kurun reunaa pitkin nouseminen ei välttämättä onnistukaan pidemmälle, ylhäällä näkyi pystysuoraan jyrkännettä. Lisäksi lumikengillä alaspäin kulkeminen on niin vaivalloista, että päätimme pistää laudat jalkaan ja kiertää laskemalla kurun pohjalle, sinne, mistä meidän olisi alunalkaenkin pitänyt nousu aloittaa.

Topitus reissuilla on aina jano, sillä homma on hikistä ja teltalta lähtiessä ainanliian vähän juomaa mukana.

Pienen takapakin jälkeen pääsimme nousemaan vauhdikkaasti kurunpohjaa. Lumi oli pehmeää ja sitä oli riittävästi. Rinteessä oli valtavan lämmin ja otimmekin lounastauon auringonpaisteessa. Teimme termospullosta keittoa ja söimme keksiä ja karkkia jälkiruuaksi.

Kurun pohjalta nousimme kurun toiselle reunalle, ja näimme nyt paikan, missä olimme olleet aiemmin jumissa. Ratkaisu tulla alas oli oikea: lippa olisi vienyt vuorenrinteen alle, mistä jo nyt oli pudotellut lumia alas. Meidän jäkiämme näytti seuraavan kolmen hengen porukka. Jännäsimme heidän puolesta, joutuvatko tekemään saman ratkaisun kuin me aiemmin.

Kuru vei tyypilliseen vuoren syliin, missä se heltyi hetkeksi lähes tasaiseksi. Perällä oleva nousu oli toinen vaihtoehtomme ylös, mutta vaikutti liian jyrkältä. Tästäkin rinteestä oli vyörynyt pintalumia, ja päätimmekin nousta ylös huippua kohti loppumatkankin kurun reunaa. Maisemat avautuivat niin upeina, että niitä oli ihasteltava useaan otteeseen.

maisema04

Lyngen kaikessa mahtavuudessaan reilun tuhannen metrin korkeudelta kuvattuna. maisema Piggtindeniltä kaakkoon päin.

Rinne kävi hiukan ennen loivahkoa huippua yllättävän jyrkäksi. Sauvoista loppui pito, ja lumikengät lipsahtelivat alta. Tuttuun tapaan lumi kävi myös kovaksi ja möykkyiseksi. Lasku ainakaan lumilaudalla pitkin tuulenajattamaa jyrkkää rinnettä ei ole nautintoa. Päätimme pysähtyä jyrkimpään kohtaan, ja aloittaa laskun siitä. Vastapäisessä rinteessä kolmikko oli kiertänyt kumpareen ja epäröi jatkoaan kääntöpaikkaamme korkeammalla lumilipan vieressä. Toivoin kovasti, että eivät laukaise lippaa, tai jatka lipan päällä jyrkänteen alle.

maisema05

Vieressä kohoava Piggtindenin massiivi oli todella komea. Ensimmäisen kapuamisyrityksen lumilippalinja olisi päättynyt kuvan vasemmassa alareunassa olevan jyrkän alle. Nousemamme rinne näkyy kuvassa etuallalla pettävän kauniina laineina.

Laskun alku piti viedä vahvasti vasemmalle, jotta pääsimme kivikon keskeltä kunnon rinteeseen. Muutamat ensimmäiset käännökset jännittivät, mutta jostain muistista lasku alkoi taas sujumaan. Pehmeäkin lumi oli raskasta ja rinne sen verran jyrkkä, että erityisesti takakantilla löysä Luna oli muuttaa minut matkustajaksi. Lasku oli kuitenkin aivan upea, kun vaan jaksoi kanteilla painaa. Kurun pohja oli pehmeää lunta, jota pystyi jo surffailemaan. Pysähdyin välillä huutelemaan vastapäisen rinteen kolmikolle varoituksia sekä lipasta, minkä päällä olivat, että edessä olevasta jyrkästä, jossa oli jo pintalumia vyörynyt.

maisema06

Paluumatkan maisemat avautuivat länteen. Oli jo alkuilta, kun viimein saavuimme teltalle.

Paluumatka sujui joutuisasti, suurimman osa matkasta pystyimme laskemaan laudoilla. Olimme takaisin teltalle viiden tunnin seikkailun jälkeen.

Ilta teltassa menee nopeasti. Jo ruuan laittaminen vie ison osan ajasta, vaikka se on käytännössä vain veden lämmittämistä. Teimme tällä kertaa veden lumesta, mikä on todella hidasta.

Vesi

Ruuan jälkeen kävimme iltakävelyllä löytämässä vettä. Janoisen päivän ja Pommacista haaveilun jälkeen oli ihanaa juoda tunturipurojen raikkautta.

Maisemailta

Piggtiden oli lumoava ilta-auringossa. Vuori näkyy jylhänä ja helposti tunnistettavana tielle asti.

Pääsiäissunnuntai aukesi selvästi epävakaisempana kuin edellinen päivä. Taivas oli pilvessä, mutta välillä aurinkokin näkyi. Kuitenkin lumisateen alettua päätimme käyttää aikaa leirin purkamiseen ja seurailla, kannattaisiko viereiselle Middagstindenille lähteä nousemaan. Teltan pakkaamisen jälkeen keli oli entistä surkeampi ja lumisade sankempi. Piti valita suunnaksi joko lähes näkymättömissä oleva vuori tai auto. Valitsimme jälkimmäisen.

matka02

Ahkiolaskua lumilaudalla. Mutkikkaat metsäpätkät ovat suosikkejani. Tässä pieni hengäshdystauko.

Lopulta päädyimme autolle lumilaudoilla laskien, ahkiot perässä keikkuen. Matkallakaan taivas ei auennut. Ironisesti autolle päästyämme aurinko tuli esiin ja flättikeli väistyi. Tunturin rinteessä näkyi pari nousijaa. Etäisyydet ja matkat ovat kuitenkin lumikengin sen verran pitkiä, että taivas ollisi hyvin voinut olla jälleen pilvessä, kun muutaman tunnin päästä olisimme ylös päässeet. Aikataulunkin puitteissa päätimme suosiolla jättää tunturin toiseen kertaan.

Matka04

Paluumatkalla ei enää aurinkoa ihmetelty, vaan punnerrettiin tuulessa laskulasit silmillä.

Advertisements
This entry was published on huhtikuu 18, 2017 at 12:45 pm. It’s filed under Vaeltaminen and tagged , , , , , , , , , . Bookmark the permalink. Follow any comments here with the RSS feed for this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: