Pohjolan Paras maastopyöräilyreissu

Heinäkuussa on hyvä käydä tunturissa vaeltamassa. Mukavin vaelluksen muoto on mielestäni maastopyörävaellus. Hyviä pyöräreissuja olen tehnyt useita eri puolilla Norjan, Ruotsin ja Suomen Lappia. Nyt kohteena Norjan Paras ja Ruotsin Pältsa. Nämä molemmat näkyvät hienosti jo Kilpisjärvelle johtavalle tielle ja houkuttelevat joka kerta kyläilyyn. Viime vuonna kokeilussa oli Utsjoen seutu ja siellä Kaldoaivin erämaa. Loivapiirteinen itäkaira sai jäädä viime vuoden kokeiluksi, tänä vuonna palasimme vuorille ja kovien korkeuserojen maahan Norjaan.

Paras on 1419 metriin noouseva, jyrkkäpiirteinen vuori Singnaldalenin laaksossa. Vuoren juurelle lähtee soratie Lyngen vuonon eteläpäästä.

Vaellusurat Kummavuopiosta läpi Ruotsin aina Norjan Singnaldaleniin asti tarjoilevat upeaa maastopyöräilyä. Viimeksi olin reitillä viime lokakuussa. Silloin matka alkoi Suomen puolelta Kummavuopion kautta Pältsa-tunturille ja siellä olevalle tuvalle asti. Linkin takaa kannattaa lukea kuvaus reitistä, jos matkan aloittaminen Suomen puolelta, noin 10 km ennen Kilpisjärveä kiinnostaa.

Alkumatkasta ura kulki koskien rytmittämää Paras-joen vartta.

Viikonloppuisella reissullamme ajoimme Norjaan, Skibotenista vielä Tromssan suuntaan ja viimein noin 10 kilometriä soratietä Signaldaleniin. Auto jäi parkkipaikalle Paras tunturin juurelle. Parkkipaikalta tunturiin vie hyvä mönkijällä ajettava ura. Uraa pitkin huolletaan Norjan ja ruotsin rajalla sijaitseva Gappohytta, eli norjalaisten vaellustupa. Tupaa voi käyttää, jos maksua vastaan hakee avaimen. Avaimia saa esimerkiksi tullista Suomen ja Norjan rajalta. Meillä oli mukanamme teltta ja makuupussit, emmekä aikoneet tupia käyttää.

Maisemat reitiltä ovat jo heti alkumatkasta upeat.

Siinä missä ura on alusta asti hyvää ajettavaa, tarjoaa se muita haasteita. Auto jätetään vain muutamia kymmeniä metrejä merenpinnan yläpuolelle, joten nousu Gappohyttanille 706 metrin korkeuteen noin 10 kilometrin matkalla on jo todellista vuoristonousua pyörälle. Alusta on paikoin kivikkoinen, mutta reitti on selvä. Meillä keli oli upea, ja kokoajan lisää ja lisää avautuvat maisemat palkitsivat hiestä märän polkijan. Pariin otteeseen oli jalkauduttava: erityisesti tarakalla oleva lasti hankaloittaa jyrkkään ylämäkeen ajamista. Eivätkä parin päivän ruuat ja retkikeitin selässä varsinaisesti lisää vauhtia.

Ylängöltä maisemat ovat upeat joka suuntaan. Polku on paikoin kivistä, mutta alustansa puolelta joka metriltä täysin ajettavaa. Ainoastaan tiukat kiviset ylämäet saattavat pistää taluttamaan.

Jyrkimmät mäet hellittävät pari kilometriä ennen Gappohyttaa. Ylängölle päästyään voi ainoastaan nauttia upeasta pyöräilystä ja mahtavista maisemista. Alustaa ja uraa ei käy moittiminen missään vaiheessa. Nousussa nopeus vaihteli mukavasta 6-7 kilometrin tuntivauhdista aina maltilliseen alle kolmen kilometrin tuntivauhtiin. Tasamaalla vauhti oli jälleen normaalia polkuvauhtia.

Karautimme autolla nautitun aamiaisen voimin, muutamia kuvaustaukoja lukuun ottamatta, Ruotsin puolelle lounaalle. Erakkomaisina suomalaisina, emme jääneet seurustelemaan toisen maastopyöräilijän kanssa Gappohyttanille, vaan jatkoimme siitä matkaamme pienen tunturilammen rantaan. Rajalla maltoimme sentään pysähtyä jututtamaan Pältsan tupavahteja, jotka olivat tulleet naapurimaahan päiväretkelle. Kuljetamme mukanamme kätevää Jetboilin kaasukeitintä. Sillä vesi lämpimäksi ja kuumassa turpoavaa ruokaa syntyy nopeasti. Lounaan jälkeen pääsimme koko reissun hienoimmalle osuudelle: kohti Pältsan massiivia soljuville hiekkaharjanteille.

Vaellusurat kulkevat hiekkaharjanteiden päällä ylös ja alas polveillen. Näkymät ovat hienot, mutta ennen kaikkea harjanteet ovat mahtavaa maastopyöräilyä. Tässä kuva Ruotsista Norjaan päin, taustalla näkyy Paras.

Etsimme matkalta telttapaikan ja jätimme teltan ja suurimman osan tavaroista sinne, jotta pyöräily muuttuisi nautittavammaksi. Vaikka kilometrejä ei ollut vielä takana paljoakaan, tuntui yhtäjaksoinen nousu jonkin verran jaloissa.

Hiekkaharjanteen molemmin puolin on puroja ja lampia, joiden rannoilta löytyy hyviä telttapaikkoja. Emme innostuneet viemään telttaa Pältsan tuvan pihapiiriin, vaan jäimme omaan rauhaan.

Rutkasti keventyneillä pyörillä kävimme ajelemassa Pältsan tuvalta vielä eteenpäin mutkan. Halusimme nähdä jälleen massiivin myös kaakosta, Kummavuopion reitin tulosuunnasta. Täältä olemme ajaneet aiemmin, myös lokakuinen reissu siis tuli tätä uraa pitkin.

Tauko on paikallaan. Ei ollut muita kulkijoita häiritsemässä matkan tekoa. Koko reissulla näimme ihmisiä vain Norjan suunnassa. Reitti pältsalta Kummavuopioon on jalkaisin kulkevalle pitkä.

Koko päivän ajelun ja kuvaamisen jälkeen palasimme teltalle lepäämään. Kilometrejä kertyi ensimmäisenä päivänä noin 40. Toinen päivä valkeni edelleen upeana. Kiireettömästi kokosimme telttapaikan kasaan ja suuntasimme keulat takaisin Norjaa kohti. Päivän ohjelmassa oli pyöräilyn ohella välitrekki, eli Paraksen huipulle kipuaminen.

Ura Gappohyttanilta kohti Parasta on nopeakulkuista.

Jätimme pyörät ja ylimääräiset tavarat uralta hiukan sivuun ja lähdimme tavoittelemaan Paraksen huippua loivimmalta näyttävästä kohdasta. Paras on huipultaan yllättävän jyrkkä, kahdelta sivulta pystysuoraa pudotusta. Suomen puolelle Paras näyttää hainevältä, ja sitä pidetäänkin joissakin piireissä seitavuorena (tämä kääntyy pienissä mielissä helposti myös Noitavuoreksi ja sitä myötä Kyöpelinvuoreksi). Lähes suoraan parkkipaikalta vuorelle noustessa, eli pohjoista reittiä käyttäessä, kertyy nousua noin kolmen kilometrin matkalla lähes 1300 metriä. Ilma erityisvarusteita kuitenkin selviää hyvin.

Vettä ei tarvitse montaa desiä kantaa mukana, jokapaikassa on helposti vettä saatavilla.

Kesälomalainen iloitsee kun näkee pitkästä aikaa viimein lunta! Matkalla kohti huippua.

Huipulla maisemat ovatkin omaa luokkaansa, näkymä avautuu Ruotsiin Pältsalle, Lyngeniin sekä Strofjordin koko alueelle.

Signaldalen laakso ja näkymä Lyngenin suuntaan, eli pohjoiseen.

Etelän suunnassa maisemaan hallitsee Pältsa, jonka lähettyvillä telttailimme. Patella ei selvästikään ole korkeanpaikan kammoa.

Paraksen  huipun jälkeen kuljimme kevein askelin takaisin pyörille. Huipulla käyntiin meni noin kolme tuntia. Ja siinä jo otettiin kuvia ja pällisteltiin huipullakin hyvä tovi, mutta niin kuuluukin. Jäljellä oli enää odottamamme alamäki autolle. Kaikki se vaiva tulomatkalla ylämäessä kääntyisi nyt sulaksi nautinnoksi. Mutkitteleva ja kivasti polveileva, sopivasti tekninen ura vei vauhdikkaasti alas Kyöpelin vuorelta sivistyksen pariin. Yksi parhaista laskuista!

Yhteensä reissussa pyöräiltiin reilut 50 kilometriä maastossa. Trekkiä oli noin 3-4 tuntia, jossa nousua reilut 700 metriä. Matkana käveleskelyä tuli noin 6-7 kilometriä. Pate oli mukana koko reissun, juoksi luonnollisesti kilometrejä paljon enemmän, ja kipusi ketterästi ylös ja alas Paraksen hainevää. Koko reissussa oltiin liikkeellä täydet päivät. Varsinainen ajoaika lienee kuitenkin ensimmäisenä päivänä noin 6 tuntia ja toisena päivänä trekkeineen kutakuinkin sama. Eli ihan treenistä meni reissu jälleen.

Mtb-vaelluksella meillä on mukana siis teltta, alusta ja makuupussit. Yksi keitin ja pari kuppia sekä lusikat riittävät astioiksi kera juomapullojen. Ilmam keittämistä valmistuvat ruuat sopivat parhaiten kevyeen retkeilyyn. Tietysti mukana oli myös patukoita, hunajashotteja ja karkkia. Nyt kyseessä oli puolentoista vuorokauden reissu, joten ruuan määrä oli maltillinen. Vaatteina mukana on yksi varavaatekerta, kuoriasu, buffi ja hanskat.  Tällä kertaa myös lenkkarit, jotta ei tarvitse pyöräkengillä könytä Paraksen rinteitä.

Maastopyörävaelluksen jälkeen kävimme ajelemassa autolla molemmin puolin Lyngeniä ja katsastamassa lumilautailumahdollisuuksia.

Näkymä Lyngenin niemimaan länsipuolelta merenrannalta. Upeasti nimimaa yhdistää meren ja vuoret. Samalla reissulla voisi meloa, juosta, lumilautailla ja maastopyöräillä. Tällöin pitää olla jo kovasti pakkaustaitoinen tai pistää kärry perään.