Minulla on jo useita vuosia ollut aina tavoitteena juoksuvauhdin lisääminen. Jostain syystä se ei kuitenkaan ole onnistunut haluamallani tavalla. Ajattelen aina, että erilaista lopputulosta ei voi odottaa, jos toimii aina samoin. Näin minulle on käynyt, vaikka olen aktiivisesti yrittänyt muuttaa harjoitteluani. Nyt tarvitaan siis ulkoinen voima muuttamaan tämä kehityskulku.
Ongelma juoksuvauhdissa
Seikkailukisoissa on juoksuosuuksia useissa osissa. Pisin osuus, minkä olen yhtenäisesti kisassa juossut on ollut noin 100 km, ja lyhyin voi olla vaikka muutama sata metriä lähtöviivalta kajakeille. Tyypillisesti osuudet ovat ehkä noin 30-50 kilometriä, ja pääosin siis maastossa, joskus myös osin teillä.
Olen aina ollut ”kestävyyskone”: jaksaminen ei ole ollut ongelma, vauhti kyllä. Kisatessani maastopyöräilyssä useamman vuoden, aloin mieltämään itseäni enemmän pyöräilijäksi kuin juoksijaksi, vaikka juureni ovat syvällä juoksussa. Tällä hetkellä seikkailukisoissa en pidä yhtään juoksulähdöistä. Joudun niissä liian ahtaalle.
Juoksuni ikäänkuin paranee kisan myötä. Toisena ja kolmantena vuorokautena vauhti ympärillä olevilla laskee sen verran, että olenkin jo ihan mukavuusalueella. Tekniset polut eivät ole ongelma, mitä vaikeampi alusta on, sitä parempi vauhtini suhteessa muihin usein on. Jaksan myös mäkiä hyvin. Esimerkiksi muutamissa polkujuoksukisoissa, joihin olen osallistunut, olen ihan jaloissa sileällä ja tasamalla. Mutta yhtäkkiä kivikoissa, ylämäissä, loppu osuuksilla ja teknisissä alamäissä kilpakumppanit tulevat selkä edellä vastaan. Kuntoa ja jaksamista siis riittää, mutta olen alussa juosten liian hidas. Tuntuma kuitenkin on, että pystyn vielä kehittymään juoksussa. Ja haluan kehittyä.
Nyt on tarkoituksena nostaa juoksuvauhtia. Se pitää kuitenkin tehdä pyöräilyvauhtia menettämättä. Ja toki on muistettava, että tavoitteena ylipäänsäkään ei ole viiden tunnin tai edes 24 tunnin polkujuoksukilpailut, vaan 100 tunnin kilpailut. Harjoittelu ei voi mennä täysin juoksun ehdoilla, vaikka selvästi juoksuharjoittelua painottaen kyllä.
Valmennuksesta apua
Minulla on ollut valmentaja yleisurheiluaikoinani, eli yläaste ja lukioikäisenä. Sen jälkeen olen suunnitellut harjoitukseni itse. Olen lukenut paljon harjoittelusta kirjoja, lehtiä, blogejaja tutkimuksia, ja istunut iltakauden miettimässä sopivia harjoitteita. Jotakin oikeita asioitakin olen oivaltanut ja tehnyt. Etenkin suunnittelun tasolla kokonaisuus on hyvin hallussa, mutta isoin haaste onkin toteutus. Jälkeenpäin analysoidessa näkyy selvästi, että suunnittelusta ja yrityksestä huolimatta, harjoitteluni on usein varsin samanlaista. Se niin kutsutusti ”puuroutuu”. Usein myös olen innostunut kokeilemaan vähän sitä ja tätä, pitämättä selvää punaista lankaa hyppysissäni.
Ulkopuolinen apu onkin nyt toisaalta luksusta, mutta toisaalta kovin tarpeen. Oikeastaan nyt alkavat olla viimeiset hetket kokeilla valmennusta. Otin yhteyttä Sporttioraviin, eli Jani ja Maija Oravamäkeen. Maija on kaikille polkujuoksusta tuttu, mutta minulle hän on luonnollisesti aina myös seikkailu-urheilja. Seikkailu-urheilun vaatimusten ymmärtäminen on minulle tässä tärkeää.
Kuntoa ja jaksamista löytyy, sen ovat monet pitkät kisat todistaneet. Mutta lihaksen hermotuksessa on kovia puutteita. Olen hidastanut itseni harjoittamalla hitautta.
Olemme Janin kanssa jutelleet pariin otteeseen puhelimessa. Jani ymmärsi heti tavoitteeni, tai siis ylläkuvatun ongelman. Uskoakseni hän sielunsa silmillä näki istuvan juoksusentoni, pitkän askelkontaktin ja raskaanoloisen askelluksen. Kuntoa ja jaksamista löytyy, sen ovat monet pitkät kisat todistaneet. Mutta lihaksen hermotuksessa on kovia puutteita. Olen hidastanut itseni harjoittamalla hitautta. Ja myös istumatyölläni on vaikutusta lantion asentoon.
Jani kyseli treenitaustoista, ja tein hänelle selvityksen treenimahdollisuuksista Portugalissa. Hän varoitteli jo heti aluksi, että harjoittelu voi muuttua paljonkin, ja että saan unohtaa pitkät hissuttelulenkit. Tiesin sen sanomattakin. Ilman muuta homman piti muuttua, kun lopputuloksenkin pitää muuttua!
Uusi ohjelma
Nyt olen saanut ohjelman seuraavaksi yhdeksäksi viikoksi. Ja onhan se erilainen. Ensimmäinen selvä muutos ovat harjoittelumäärät. Yhdeksän viikon jaksolla toistuu kolme kertaa samanlainen kolmen viikon sloti. Tässä on jo sitä jatkuvuutta, mikä minulla on jäänyt usein saavuttamatta. Nämä kolme viikkoa ovat määriltään hyvin erilaiset, kuusi tuntia, noin 10 tuntia ja kolmas viikko noin 15 tuntia. Minulla tunnit pakkautuvat usein viikosta toiseen varsin samanlaisiksi.
Toinen muutos ovat tehot. Pitkiä ja rauhallisiakin lenkkejä on, lähinnä lajinomaisina yhdistelmätreeneinä. Mutta jokaisella viikolla on tehoharjoituksia ja nopeampaa juoksua. Joukossa on sekä 30 sekunnin, että minuutin vetoja juosten. Lisäksi on vaihtikestävyysharjoituksia juosten, mutta myös pyörällä. Esimerkiksi 15 tunnin viikolla on kaksi kovempaa harjoitusta pyöräillen ja pitkä yhdistelmähajoitus. Hyvin tehtynä tämän kombon luulisi veivän hommaa eteenpäin.
Kolmas, odotettukin muutos on voimaharjoittelu. Ainakin tässä ensimmäisessä jaksossa se on nopeusvoimaan keskittyvää. Kevyellä ja raskaalla viikolla on puhdas nopeusvoimahajoitus, minkä lisäksi ohjelmassa on loikkia.
Loikkia tein nuorempana yleisurheiluaikana valtavasti, koska hyppäsin korkeutta ja ottelin. Mutta aikuisena olen tehnyt niitä korkeintaan satunnaisesti. Nopeusvoimaharjoituksia olen sentään välilä tehnyt. Mutta se jos mikä on harjoittelun muoto, missä laatu ja ajoitus ratkaisevat. Nopeusvoimaa tulisi harjoittaa varsin levänneenä. Olenkin sijoittanut nämä harjoitteet aina lepopäivän perään.
Hauska huomio on myös, että ohjelmassa on määritelty lepopäivien määrät. Hyvä lähestymistapa. itsellä tulisi pukattua vähän sitä ja tätä tärkeiden treenien lisäksi. Nyt se ei onnistu, koska jokaiselle viikolle määrätty lepopäivät, kolme, kaksi ja viimeisellä viikolla yksi. Niissä pitäydytään.
Aloitin ohjelman maanantaina. Olen innoissani käynyt tekemässä jo juoksulenkin 30 sekunnin vedoilla höystettynä. Eilen oli toinen harjoitus, nopeusvoimaa salilla. Näillä harjoitteilla on herätelty jalkoja vuosien unesta. Kuuden tunnin viikko tuntuu todella kevyeltä, ja koko ajan tekeekin mieli treenaamaan. Uskon kuitenkin, että kovan viikon jälkeen tämä kevyempikään viikko ei tunnu enää niin vajaalta. Eikä harjoittelun suunnittelun hauskuusakaan ole kadonnut, saan itse edelleen kalenteroida treeit viikko-ohjelmaan. Toisaalta, en myöskään tiedä, mitä yhdeksän viikon jälkeen on luvassa.
Napapiirin seikkailija 
Yksi vastaus artikkeliiin “Juoksuaika – valmennuksesta apuja”